Suomen huippuammattilaisten vierailut jatkuvat
Kirakan harmaassa kylässä, Kirakantie 240, Salo
Lauantaina 5.9.2026 klo 14.00
Saa rumiakin tanssittaa
on esitys suomalaisen elokuvamaailman legendasta, Siiri Angerkoskesta, joka näytteli elämänsä aikana ennätysmäärän elokuvarooleja: yli sadalla roolilla Angerkoski jätti Taunon ja Ansan kauas taakseen. Hän koki elämänsä aikana niin Suomifilmin nousun ja tuhon kuin kansakunnan suuret mullistukset. Suomalaisten mielissä Siiri on ikuisesti tuikeailmeinen, kaulinta heiluttava Justiina, mutta koomikon roolin taakse kätkeytyi myös katkeria kyyneleitä ja hartaita haaveita. Vaikka sanavalmis, ronski Angerkoski tehtaili sivuosia kuin liukuhihnalta, hän ei koskaan lakannut toivomasta sitä ”kunnon roolia”. Sitä roolia, jossa saisi kerrankin näyttää kykynsä ja tulla nähdyksi kokonaisenaihmisenä.
Tässä uudessa teoksessaan Pinja Hahtola sukeltaa Suomifilmin suurnaisen mukana aikamatkalle kotimaisen elokuvan kulta-aikaan. Aikaan, jossa kamera rakasti nuoruutta ja kauneutta, eikä heinälatoromantiikkaan pirttihirmut mahdu.
”Syntyy monella tasolla yllätyksellinen, ajattelemaan paneva ja sielukas taiteilijakuva. Syntyy myös huumorilla ja mehukkaalla komiikalla rytmitetty monologi, jossa näyttelijän oma persoona ja vankat taidot pitävät esityksen ongelmitta kasassa
Saa rumiakin tanssittaa onnistuu olemaan syvällinen ja perin sympaattinen ja koskettava näytelmä yhtä aikaa.”
–Kulttuuritoimitus-
Käsikirjoitus Pinja Hahtola
Ohjaus Olka Horila
Rooleissa Pinja Hahtola
Sunnuntaina 11.10.2026 klo 14.00
Rosa Liksom - Mikko Roiha
Väylä
Lapin sota on alkamassa. Nuori tyttö kuljettaa lehmiä turvaan Ruotsin puolelle. Pakolaisvirrassa juhlivat kaaos ja kohtuuttomuus. Vaellus tekee luonnonluomat tasavertaiseksi – niin kansat, ihmiset kuin eläimetkin. Samalla se on lupaus aikuiseksi tulemisesta, uudesta identiteetistä, matkasta sinne, missä on toisenlaista. Kaikessa kukkii murre, mustasta valkeaan leikkaava kieli, sen alla kadonneen äidin etsintä.
Mikko Roihan dramatisoima ja ohjaama Väylä jatkaa Ei kertonut katuvansa-produktiossa käynnistynyttä sarjaa, jossa sotien aiheuttamia olosuhteita käsitellään naisten näkökulmasta.
Väylä pohjautuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin ja sen esittää sukupolvensa merkittävimpiin tekijöihin kuuluva, juuri Olavi Veistäjä-palkittu näyttelijä Ella Mettänen.
Kirjoittanut: Rosa Liksom
Ohjannut, dramatisoinut ja lavastanut: Mikko Roiha
Näyttämöllä: Ella Mettänen
”Ella Mettänen on sukupolvensa arvostetuin näyttelijä ja tuore monologi näyttää miksi”
-Eeli Vilhunen, Helsingin Sanomat-
Lippuvaraukset nyt kohdasta "Varaa lippusi".
Lipun hinta molempiin esityksiin 25€.
Kirakan vesimylly jauhaa halukkaille luomurukiita
alkaen tuntia ennen esityksiä. Tervetuloa.
Kirakan mylly
Sävel, sanat, soitto ja laulu
Markus Peijonen



Kuva: Sari Reiman